Teksti on julkaistu 30.1.2024 Uumen.art -sivustolla. Linkki alkuperäiseen julkaisuun kuvineen: https://uumen.art/2024/01/30/maalit-sanojen-silla-ja-talla-puolen/
Tämä teksti peilaa toisiinsa vauvan sekä aikuisen kokemuksia värien, materiaalien ja tuntujen äärellä. Pohjana on työni vauvojen värikylpyohjaajana, oma taiteen tekeminen ja jokin niiden välillä tunnistamani kehollinen. Havainnoin oman kokemukseni rinnalla alle vuoden ikäisen lapsen kokemusmaailmaa ja haen tuolle varhaiselle aistimaailmalle kaikupohjaa omasta kuvataiteilijan työstäni. Keho ja aistit ovat instrumentti, jonka kautta tavoittelen sanalliseksi käännettyä kokemusta kontaktista ja kommunikaatiosta värien ja maalien kanssa.
Aihemaailma on minulle suhteellisen uusi, mutta nykytaiteen kontekstissa maalauksen moniaistisuutta ja sen yhteyttä vauvan aistimaailmaan on tutkinut muun muassa taiteilija ja kuvataiteen tohtori Tarja Pitkänen-Walter. Keskustelin hänen kanssaan usein opintojeni aikana ja hänen kirjansa Liian haurasta kuvaksi on siirtynyt jälleen lukupinon päälle vauvatyön äärelle tultuani.
Olen lämmittänyt huonetta muutaman tunnin ajan lämpöpuhaltimella. Kiehautan maalit, suurustan geelin. Lattialla on mattoja kaarimuodostelmassa ja niiden edessä maalausalustoja. Asettelen vielä huoneen keskelle kullankeltaista kangasta, vadelmanpunaista tylliä ja nystyräisiä puruleluja löydettäviksi kankaiden keskeltä. Ajatukset lievästi 90-luvulle karaten kytken cd-soittimen virtaan ja määritän levyn ensimmäisen kappaleen toistolle. Se kehystää tilaa rauhallisella äänimaisemalla. Nostan saippuakuplat valmiiksi ja avaan leijuvan kankaan, jonka kanssa tanssien lähden tuomaan väriä pian tilaan saapuvien taiteilijoiden aistikenttään. Kaiken valmisteltuani suljen lastenkulttuurikeskuksen taidehuoneen oven ja siirryn eteiseen ottamaan taiteilijoita vastaan. He ovat kaikki iältään jotakin neljän ja kahdentoista kuukauden väliltä.
Alun väreihin virittäytymisen jälkeen siirrymme oman jäljen tuottamisen pariin. Annostelen vauvoille yksitellen ensimmäisenä värinä keltaista. Maali on valuva ja pehmeä, perunajauhoilla suurustettu ja sahramilla värjätty geeli. Vauva katsoo silmät suurina saapuvaa väriä. Kohtaan hänen reaktionsa ja tunnen oman vastareaktion silmissäni ja leukanivelissä. Illalla poskeni ovat varmasti taas kipeät hymyilemisestä. Vauva ei kenties ole aiemmin kohdannut keltaista väriä tässä muodossa. Alun ihmetys muuntuu kosketuksen kautta riemuksi ja purkautuu äännähdyksinä ja vauhdikkaina käden liikkeinä. Kokonaisvaltainen värikokemus, värissä kylpeminen.
Vauvojen värikylpykonsepti on kehitetty Porin lastenkulttuurikeskuksessa ja se on vauvaperheille suunnattu työpaja, jossa värejä ja materiaaleja koetaan moniaistisesti ja elämyksellisesti. Värikylpytyöpajassa siirrytään värin tarkastelun ja erilaisten materiaalien tunnustelun kautta tuottamaan itse jälkiä. Nämä jäljet ja eleet ovat tärkeitä ja merkityksellisiä. Värikylpytyöpaja on ensisijaisesti aistimista ja läsnäoloa eikä työpajassa välttämättä synny pysyvää jälkeä tai valmista lopputulemaa. Kokemus ja hetkelliset tunnot ovat merkittävässä osassa. Porin lastenkulttuurikeskus on kouluttanut värikylpyohjaajia laadukkaalla ja monipuolisella otteella vuodesta 2006. Keskuksen toiminnanjohtaja ja konseptista kirjan toimittanut Päivi Setälä on kuvannut värikylpyä kauniisti graafiseksi jokelteluksi.1
Kaikki vauvojen värikylvyssä käytettävät maalit ovat syömäturvallisia. Vauvoja ei kannusteta syömään maaleja, mutta maistelun ollessa luonnollinen osa maailman tutkimista kulkeutuu niitä joskus suuhunkin2. Maaliaineet rajataan tarkasti, jotta kokemus on turvallisesti moniaistinen. Kerron aina aluksi mitä sen kerran maalit ovat, mutta annostellessani niitä vauvoille sanallistan ne väreinä ja maaleina ruokaan viittaavien termien sijaan. Puhumme maalaamisesta, emme sotkemisesta. Ohjaaja tarjoaa vauvalle värikylpyhetkessä ikätasoon sopivat kuvataiteelliset työkalut ja virikkeet. Materiaaleja ja sisältöjä suunniteltaessa otetaan huomioon monipuolinen aistimellisuus. Maalien ja maalauspohjien koostumukset ja tuntumat vaihtelevat.3
Olen työhuoneella. Olen istunut jo vähintään tunnin tuijottaen maalausta. Pinnan kirkas, viileä ja sileä oranssi on hiljentänyt minut ristiriidallaan. Viileä ja polttava, kuuma ja kylmä. Jännite, johon kehoni vastaa jännittymällä, pysähtyen kuulostelemaan. Ajatteluni sinkoilee ees taas, kehollisesta katseen kautta hahmottamiseen. Mielessäni luen materiaaleja, niihin liittyviä merkityksiä ja merkitysten rinnastuksia samaan aikaan kuulostellessani olotilaa tämän värin ja vastavoimien äärellä.
Oma tekijyyteni versoo maalauksesta ja paikantuu nykymaalauksen kontekstiin. Katson usein arkisia asioita maalauksen lävitse: väriyhdistelminä, pintarakenteina tai rajauksina. Työskentelyni on liikkunut osittain ulos kiilapuista ja öljyvärien rinnalle ovat astuneet teolliset kankaat. Siirryin aikoinaan raskauden myötä työskentelyssäni pois liuottimien ja tuttujen maalien ääreltä. Alkuun olin hukassa, uudella mantereella uusien topografisten merkkien kanssa. Aloin kartoittamaan materiaalien merkitystä, suhdettani niihin ja niiden suhdetta maailmaan ja maalaukseen. Tärkeään osaan nousivat materiaalien värit ja tunnut, joiden ohjaamana lähdin eteenpäin. Elämän siirtymät ja sattumukset kuljettivat minut ensin oman työskentelyn rinnalla kuvataideopetuksen pariin, sittemmin toimimaan lastenkulttuurin kentällä. Työnkuvaani astui joitakin vuosia sitten vauvojen värikylpyjen ohjaaminen. Kaikista työni osa-alueista juuri värikylvyt ovat olleet lähimpänä käsieni ja kehoni tuntemaa maalausta ja sen materiaalisuutta: fyysistä vuoropuhelua aineen kanssa.
Osana Porin lastenkulttuurikeskuksen järjestämää värikylpyohjaajan koulutusta maalasimme silmät suljettuina samoilla maaleilla, joita käytämme vauvojen kanssa. Kun pitkälle visuaalisuuteen pohjaava aistimaailma muuttuu hetkellisesti kosketus‑, maku– ja tuoksupohjaiseksi, on kaikki tosiaan erilaista. Rapiseva voimapaperi, hiekkainen karkea pinta ja yllättäen jääpala sormien alla. Liukas ja lämmin geelimäinen maali, jota liikuttelen silmät sidottuina suurina eleinä lattialle asetetulla paperilla. Hahmotan optisen katseen sijasta haptisen katseen kautta, koskettaen. En sentään heittäydy vatsalleni maaliin, vaikka sekin kävi mielessä. Analyyttinen jarruin varusteltu mieleni ehti estää impulssin, lyöden väliin ajatuksen muiden kurssilaisten yllätyksestä, kun kehoni olisikin heidän käsiensä liikeradalla. Eikä minulla ollut päälläni varsinaisesti maalissa uintiin sopivia vaatteitakaan. Vauvat eivät sellaista mieti.
Millaista on aistia värejä ja tuntuja ennen kuin kokemuksia jäsentämään ja pilkkomaan tulevat sanat ja käsitteet? Psykiatri ja psykoanalyytikko Daniel N. Stern kuvailee Maailma lapsen silmin ‑kirjassaan tutkimuksiin pohjaten fiktiivisen lapsen sanoin tämän kokemusmaailmaa eri ikävaiheissa. En tavoita enää vauvuutta itsessäni eikä vauvalla ole sanoja kuvailla kokemuksiaan, joten liikun hypoteesien varassa tulkitessani vauvan ilmeitä, ääniä ja eleitä värien ja maalien äärellä.
Vauva tuijottaa kiinnostuneena liikkuvaa, kirkasta ja keltaista pintaa. Sormet kurottavat tavoittelemaan lusikasta alas valuttamaani lämpöistä geeliä. Pieni nyrkki sulkee sisäänsä tuota valuvaa keltaista, joka leviää vauvan liikkeiden mukana hänen ympärilleen, maalaa hänen raajansa siinä missä maalauspohjan. Juuri nyt niillä ei ole eroa eikä maalauspohjalla ole lopulta niin väliäkään — tärkeintä on kokemus. Pyydän vanhempaa tukemaan vauvaa tämän sätkiessä villisti jalkojaan liukkaassa maalissa. Sen tuntu villitsee ja saa vauvan äännehtimään voimakkaasti. Luen hänestä kokonaisvaltaista ihmetystä ja innostusta. Nilkat jännittyvät ja varpaat kipristelevät ilmeiden vaihtuessa kasvoilla.
Avaan työhuoneeni oven. En ole vielä sytyttänyt valoja enkä ehdikään katseeni jo kiinnittyessä kesken olevaan teokseen. Neonkeltainen maalaus valaisee itsessään tilaa. Värin vaikutus hämärässä tulee iholle ja olen hetken paikallani, maalauksen luminanssia tuijottaen. Kohtaan tämän maalauksen viime viikkoisten muistikuvieni perusteella ja neonkeltaisen värin elämässäni ties kuinka monetta kertaa, mutta aiemmin tuttu maalaus näyttäytyy nyt erilaisena saapuessani työhuoneelle pimeään ilta-aikaan. Mieleeni palautuvat ala-asteen luokkaretkeä varten myydyt pannat, jotka sai kierrettyä auki ja muutettua pipoiksi. Minulla oli sellainen neonkeltaisena. Muistan sen karhean pinnan otsalla. Samaan muistikuvaan kiinnittyy hikinen hiihtokilpailu. Väri saa minussa aikaan kehollista kiihtymystä. Värikokemus kasvaa yli lapsuuden tunnemuiston, neonkeltainen toimii omana objektiivisena itsenään, huutaen ja huomatuksi tullen, mutta tuo muisto vaikuttaa kehossa omanlaisenaan jännitystilana. Tuntu on suurempi kuin kankaan kosketus iholla. Nyt tuo neonkeltainen on valunut valtavaksi pinnaksi työtilan seinältä alas lattialle. Värikokemukseni mittakaava korreloi teoksen mittakaavaa.
Siinä missä minulla on runsaasti kielijärjestelmän käsitteitä maailman ilmiöille, väreille ja pintarakenteille, vauvan maailmassa tuntumat ja kokemukset ovat elämän alussa täysin aisteihin perustuvia, sanojen takaa — tai pikemminkin ennen niitä. Hän kokee jatkuvasti uutta, minä hätkähdän paljon harvemmin. Siihen tarvitaan suuria muutoksia totutuissa väri‑, mittakaava- ja tuntukokemuksissa, tarvitaan poikkeava intensiteetti. Vauva kokee ympäristön ja värikylvyssä annostelemani maalit paitsi kosketuksen tunnun ja lämpötilan kautta, myös tuoksuina ja makuina. Erityisesti pienen vauvan aistimaailma on amodaalinen. Se tarkoittaa, että vauva kykenee tunnistamaan eri aistimuspiireistä peräisin olevan tiedon samankaltaiseksi.4 Aistimukset ovat enemmän eri aisteista tulevan tiedon koosteita kuin yksittäisiä aistihavaintoja. Vauvojen aistimaailman uskotaan myös olevan synesteettisempi kuin aikuisilla.5 Varhaiset moniaistiset värikokemukset mahtavat saada vauvan aivoissa aikaan melkoisen synapsien ritinän ja rätinän! Keltainen väri ei näyttäydy keltaisuuden adjektiivin kautta, vaan visuaalisuus on tuntumaa, tuntuvaa, tuoksuvaa ja maistuvaa. Kosketeltavaa ja kehollista visuaalista.
Värit ja maalit näyttäytyvät vauvoille myös liikeominaisuuksiensa kautta. Maaliaineet ovat joskus kuivia jauheita, toisinaan liukkaita ja valuvia geelejä. Joskus värit ovat kiinteitä ja rapisevia tai muutoin äänekkäitä. Toisinaan väri näyttäytyy hyvin erikoisena; ei-newtonilaisena fluidina. Tällöin se on juokseva ja kiinteä yhtä aikaa. Vauva tavoittaa näitä tuntemuksia käsitteiden sijaan vitaaliaffekteina. Vitaaliaffektit ovat tuntoja, joita ei voi määritellä varsinaisiksi tunteiksi, kuten ilo, kiukku tai inho. Ne ovat pikemminkin jotakin liikettä määrittävää, kuten haihtuva, venyvä, kuohahtava tai paisuva. Vitaaliaffektit ovat läsnä ja myös ohjaajan aistittavissa vauvan värikokemuksessa. Ne ilmenevät kehon kielessä esimerkiksi jännitystilojen muutoksissa. Vauva aistii niitä itsessään ja muissa.6 Ne myös ohjaavat vauvan ja ohjaajan välistä kontaktia ja kommunikaatiota, vastavuoroista yhteistoimijuutta. Vaikutamme toistemme rytmiin; vauva reagoi ympäristöön ja maalien ominaisuuksiin, ja minä kalibroin omaa lähestymiskulmaani vauvan reaktioiden mukaan. Pyrin rytmittämään oman toimintani hänen rytminsä mukaisesti. Vauvan kanssa haen hänen maailmaansa tukevaa tasapainoa, sopivasti ärsykkeistä. Työhuoneella materiaalien kanssa kommunikaatio taas on usein säröä ja jännitettä hakevaa. Vauvakin hakee jännitystä ja kuohahduksia, mutta pyrkii myös tasaamaan kokemusta, muun muassa säätelemällä kommunikointiaan. Hän kääntää tarvittaessa katseen pois. Elämänsä ensimmäisen puolen vuoden sisään hän oppii perusteet ihmisten välisestä kommunikaatiosta. Vauva osaa paitsi hakea kontaktin ja myös katkaista sen tarvittaessa.7
Maalari aistii maalit ja maalinesteet paitsi väreinä, myös jähmeytenä, vetisyytenä, kiiltona tai mattana, liike- ja pintaominaisuuksina. Ajattelen vitaaliaffektien ilmenevän omalla työhuoneellani kaikuina, teosten syntyyn liittyvinä kehollisina tuntemuksina, kiihtymyksenä ja tuntemuksiin vastaavina tekojen impulsseina. Ne ovat jotakin ennen varsinaista kuvailevaa sanaa tai termiä. Saatan tuntea, kehollisesti ajatella, esimerkiksi jonkinlaista venytystä tai painavuutta, alaspäin vetävää voimaa, joka sitten siirtyy teokseen erilaisia tekoina tai viitteinä. Tämä esituntemus liittyy materiaalisiin ominaisuuksiin sekä sanattomaan “oloon”, jota on vaikea määritellä. En tiedä kuinka erotella tässä kohtaa vitaaliaffektia affektista, joudun hiukan termien väliseen kuiluun. Kysymys on joka tapauksessa intensiteetistä ja voimasta, joka ei ole varsinainen tunne.
Maalaus voi pysäyttää paikalleen monella tapaa. Haastaa tuijottamaan ja miettimään, miten, miksi, millä tavoin tämä tässä on. Toisinaan väri tai jokin eri materiaalien yhdistelmä on seisauttava; muodostuu uusi yhteys — joskus sellainen, jota on helpoin kuvata termien sijaan tuntuna. Sellainen, josta ei osaa sanoa miksi se houkuttelee, ärsyttää tai on tärkeä, mutta se osuu jonnekin, kutkuttaa. Kun jonkin näkee yhdistyvän tai tapahtuvan ensimmäisen kerran tai jokin tuttu näyttäytyy uudella tavoin. Maaperä, jolla aiemmat käsiteparit ja merkitykset hakevat uusia yhteyksiä.
Tarja Pitkänen-Walter kirjoittaa kauniisti, että maalauksen voi käsittää kontaktin kuvaksi. Kontakti syntyy maaliaineen materiaalisuuden, maailman ja tekijän välille.8 Vauvojen värikylvyissä syntyvät maalaustapahtumat (maalaukset) ovat ehdottomasti kontaktien kuvia. Paikannan tämän kontaktin, kontaktisuuden, läsnäolevan, näkevän ja kuulevan kohtaamisen alle. Kontaktia ei ole ilman kohtaamista. Kohtaamisesta versoo ulos kaikki hyvä, oli kyse sitten mistä tahansa kommunikaatiosta. Taiteellinen työ on mitä suurimmassa määrin kontaktia ja kommunikaatiota. Työssä lasten kanssa kohtaaminen on kaiken tapahtumapaikka. Se mahdollistaa paitsi uusien assosiaatioiden ja asiayhteyksien syntymisen, siellä tapahtuu myös nähdyksi tuleminen ja lapsen minuuden ja aktiivisen toimijuuden tukeminen. Vauva on värikylvyssä toiminnan keskiössä. Hänet kohdataan aktiivisena ja omatahtisena toimijana.9 Hänen tekonsa näiden värikkäiden aineiden kanssa saa vanhemmassa aikaan hymyjä ja onnellisia äännähdyksiä tukien heidän keskinäistä vuorovaikutustaan.10 Vauvan väritutkimuksen äärellä on helppoa liikuttua. Riemu ja ihmetys, jota alle vuoden ikäinen kokee tutkiessaan värejä, on jotakin, josta koen kaikuja, kun harvoin toimin irrallaan turhasta ja tukahduttavasta analyysista ja saavutan vapaan leikin tilan. Minäkin tutkin, maalaten, maalausta, pinnan tapahtumia ja tuntujen rinnastuksia. Analyyttinen mieleni vain on useimmiten tavalla tai toisella amodaalisuuden tiellä ja minun on äärettömän haastava sammuttaa sitä. Minun tutkimukseni jääkin useimmiten sanojen tälle puolen. Arvostan suuresti lasten ennakkoluulotonta ja villiä kykyä katsoa, yhdistellä ja kokea maailmaa. Antaa assosiaatioiden versoa vapaina ja vailla turhia määritelmiä.
Seuraan kahden vauvan kohtaamista. Me olemme synnynnäisesti kontaktia hakevia olentoja, ajattelen katsoessani heitä hymyillen. Vauvoista näkee, että he tunnistavat kaltaisensa. Sitten toinen menee hiukan liian lähelle toista, koskettaa keltaisin geelisormin kollegaansa kasvoista. Tämä pelästyy ja alkaa itkeä. Itku tarttuu.
Itkevä vauva tankkaa turvallisuutta vanhemman sylissä. Kun tämän ilmeet ja reaktiot vahvistavat, ettei hätää ole, siirtyy vauva jälleen tutkimaan maaleja. Aivot peilasivat toisen itkua eri järjestelmin ja emaptianeuronit lauloivat. Samalla mekanismilla tunnistamme eleitä, sanatonta ilmaisua, itseämme toisissa, luemme ja koemme taiteen termin alle asettuvaa kommunikaation spektriä.
Nostan värikylvyn jälkeen vauvojen teoksia rullakkoon kuivumaan. Samoilla materiaaleilla on syntynyt tänäkin iltapäivänä keskenään hyvin erilaisia lopputulemia. Temperamentit, päivän olotilat, hampaiden tulo ja väliin jääneet päiväunet ovat kaikki vaikuttaneet. Yksi lapsista on istunut maalauksen päällä ja hieronut kehollaan maalit himmeiksi paperin pintaan. Toinen on tutkinut värejä ja tuntuja aluksi hipaisuina, sitten heiluttaen käsiään laajoin vedoin paperin poikki. Kolmas on maistellut maaleja ja hänen maalauksensa pinta koostuu kahmaisevista ja hamuavista kädenjäljistä. Hän on sulauttanut värejä itseensä ruoansulatuksen kautta, kokenut solutasoisesti. Neljännen maalaus on oikeastaan koskematon — hänen kokemuksensa koostui muiden tarkkailusta ja nystyräisen virikemateriaalin puremisesta — ja tuo kokemus on aivan yhtä tärkeä. Tuloaan tekevä hammas ajoi edelle, kehollisuus näyttäytyi tällä kertaa välittömänä vasteena kutiaviin ikeniin.
Olen ajatellut monesti, että maalaus on valheenpaljastin. Voin väittää pokkana ihan mitä tahansa, mutta maalausta katsovat toiset kehot tunnistavat jännitteet, siveltimen kosketuksen ja painon. Maaliaine rekisteröi kosketuksen intensiteetin, eikä suostu olemaan muuta kuin on. Kaikenlaisten selittävien ja auki purkavien sanojen takana ovat teot ja jäljet. Vaikka sivellin vaihtuisi niittipyssyyn ja nauloihin, tekojen intensiteetit välittyvät.
Ajatukset vauvojen kokemuksista maalin äärellä perustuvat osin tutkimuksiin, osin tarkkailuun ja osin arvailuun. Ajattelen usein sitä, kuinka samoin katson vauvojen maalitutkimuksia ja maalausta yleensä, vaikka tulokulma tekemiseen onkin erilainen. Ehkä oma historiani maalauksen kanssa ohjaa katsettani aina kohti maalin narratiivia, mikäli sellaista sanaa voi maalauksen kanssa käyttää. Tunnistan kerrokselliset ja dokumentaariset jäljet kehon liikkeestä. Samanlaisten tekojen kumina on kiinnittynyt omiin sormiin ja käsivarsiin. Tekemisen intentio on erilainen, mutta voin puhua tutkimuksesta ja kontaktista sekä vauvan että oman tekemiseni äärellä. Vauvan tutkimusote on sanojen takaista, nykyhetkessä maailmaan asettumista. Maalaukset ovat ihmettelyn jälkiä eikä se tulokulma kuulosta yhtään vieraalta itsellenikään. Vauvan tarkoituksena ei toki ole samalla tavoin valmistaa taideteosta, mutta hän ymmärtää saavansa aikaan jälkeä hänelle tarjotuilla maaleilla. Hän muistaa. Kollegani on todistanut vauvan reaktion tämän tunnistaessa maalauksensa useamman viikon jälkeen. Vauva oli nostanut kämmenensä ja painanut ne maalauksen pintaan omien jalanjälkiensä päälle, toistaen muistamansa painamisen eleen.11
Vauvojen maalauksessa näyttäytyy myös yhteistoimijuus ympäristön kanssa. Mikään ei ole kliinisen puhdasta vaan monien osatekijöiden ohjaamaa, jatkuvasti muuttuvaa yhteenliittymää. Värikylpyjen ohjaaja vaikuttaa omalla olemuksellaan ja läsnäolollaan. Fysikaalinen maailma toimii mukana. pH-arvojen muutoksiin perustuvat maalaukset muuntuvat värien osalta, kun tunteja kuluu. Ajallinen sekä planetaarinen aspekti ovat nekin mukana maalaamassa; vuosien kuluessa seinälle ripustetun maalauksen sävyt haalenevat auringonvalossa maapallon pyöriessä ja kiertäessä aurinkoa. Valmista lopputulosta ei tule, liike on pysyvää.
Jäljen tekeminen on syvästi inhimillistä, alkaen ihmisen aamuhämärästä. Mitä merkityksiä sille sitten annetaan ja missä kontekstissa jälki tuotetaan, kyse on (minulle) aina tavalla tai toisella kehon kautta tuotetusta merkistä, vaikka se olisi välillistä, etäännytettyä tai yhteistoimijuudessa toisen olennon tai olosuhteiden kanssa tuotettua. Intensiteetit näyttäytyvät itse tekemisessä, myös toisen olennon tekemän jäljen kokemisessa. Koen hyvin arvokkaaksi saada olla seuraamassa ensimmäistä kohtaamista vaikkapa sen valuvan, lämpimän keltaisen kanssa. Näkemässä, kuinka ihmetys siirtyy materiaaliin ja jälkeen.
Vauvan sormenpäät jättävät paperille maalista juuri ja juuri kiinni saaneen eleen. Toinen käsi kahmaisee vadelmanpunaista ja keho kellahtaa maalauksen päälle. Tuoksuva tummanvihreä persilja rapisee. Sormiaan maalauspohjalla haroen vauva tavoittelee kuivaa, vihreää mattaa. Ylettyykö hän kurottamaan siihen…
…yletyn juuri ja juuri kiinnittämään kankaan, kehoni venyy samaa tahtia sen kanssa. Äärimmilleen pingottuneena se kasvaa ulos kiilapuista. Kankaan venyvä säie vihjaa jännitystilan pakottavaan purkautumiseen. Tapahtuman verso — juuri ja juuret.
1 Setälä, Päivi 2011, 6–16.Vauvojen värikylpy ‑julkaisusarja 1. Setälä, Päivi toim. Pori: Porin lastenkulttuurikeskus — Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
2 Mettovaara, Eija, 2011, 31. Vauvojen värikylpy ‑julkaisusarja 1. Setälä, Päivi toim. Pori: Porin lastenkulttuurikeskus — Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
3 Mettovaara, Eija, 2011, 38.
4 Stern, Daniel N. 1985, 47–51. The Interpersonal World of the Infant. A View from Psychoanalysis and Developmental Psychology. Yhdysvallat: Basic Books.
Vuorinen, Risto 1997, 33–34. Minän synty ja kehitys. Ihmisen psyykkinen kehitys yli elämänkaaren. Helsinki: WSOY. [Pitkänen-Walter, Tarja, 2006, 124.]
5 Maurer, Daphne & Mondloch, Catherine, 2004. “Do small white balls squeak? Pitch-object correspondences in young children” Cognitive, Affective & Behavioral Neuroscience 4, 2004, 133–136. [Pitkänen-Walter, Tarja, 2006, 124.]
6 Stern, Daniel N. 1985, 53–60. The Interpersonal World of the Infant. A View from Psychoanalysis and Developmental Psychology. Yhdysvallat: Basic Books. [Pitkänen-Walter, Tarja, 2006, 124.]
7 Stern, Daniel, 1982, 14, 66. Ensimmäinen ihmissuhde. Appelqvist, Kati suom. Jyväskylä: Gummerus. Alkup. The First Relationship: Infant and Mother, 1977.
8 Pitkänen-Walter, 2006, 142.
9 Setälä, Päivi 2011, 25.
10 Jaskari, Saara, 2011, 64. Vauvojen värikylpy ‑julkaisusarja 1. Setälä, Päivi, toim. Pori: Porin lastenkulttuurikeskus — Satakunnan lastenkulttuuriverkosto.
11 Maunu, Paula, keskustelu tammikuussa 2024.
Mia Saharla (s.1983) on kiinnostunut maalauksen kiilapuurakenteesta, kerroksellisuudesta ja materiaalien kehollisista viitteistä. Hänen teoksissaan teolliset materiaalit ja ready made ‑esineet kohtaavat perinteiset maalauksen materiaalit. Saharla työskentelee oman taiteensa rinnalla lastenkulttuurin parissa.